Juuria mietin...

...edelleen.
Kun tajusin, että en ihan oikeesti tiedä niin paljoakaan mun suvusta. Tai ylipäätään mun juurista. Siitä, et millasta oli olla suomalainen vaik kolme sukupolvea sitte. Tai mitään karjalaisuudesta. Siispä menin kirjastoon ja lainasin Pohjoismaiden historian, ja kaikenlaista muuta. Niin ja ehkä voisin päivittää mun sukutietoutta tai ylipäätään tutustua sukulaisiin (: Sit aattelin kysyy Jeesukselta, et mikä oikeestaan on olennaista tietää ja mikä liittyy mihinki... Jännää (;

paimenista ja enkeleistä

On mahtanut olla aika jännää olla paimen sillon yli kakstuhatta vuotta sitten. Siellä ne on kedolla kylmissään ihmetelly tähtitaivaan kirkkautta. Ehkä jotain niistä on nukuttanu, mutta osa on varmasti ollu ihan varmoja, että kohta jotain tapahtuu... Sitten äkkiä, Jumalan sotajoukot ilmestyy paimenten eteen. Ne on niin kirkkaita ja vitsi, että ne niin vaan ylistää Jumalaa. Paimenet kohtaa hetkeks Jumalan kirkkauden niitten enkelien ylistyksessä. Ei ihme, että ne lähtee juoksujalkaa etsimään tallia ja seimeä.

Ehkä meissä on sellanen kirkkauden kaipuu. Että kaipaa kohdata Jumalan kirkkautta...(:

pilkettä silmäkulmassa

Jos vaivautuisi juttelemaan ihmisten kanssa, voisi tutustua mitä mielenkiintoisimpiin tapauksiin. Juteltiin eilen yhen toverin kanssa. Vaikka elämä oli heitellyt ja kaikki ei ollut mennyt ihan putkeen, oli miehellä kuitenkin pilkettä silmäkulmassa ja sydän paikallaan. Kuinka usein käännän pääni enkä edes halua nähdä ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Ja vitsit mistä kaikesta sitä jää paitsi. Ehkä juuri parhaat tilanteet, jännittävimmät tarinat ja liikuttavimmat kohtaamiset ovat niitä joihin ei itse ensimmäisenä lähtisi. Luulen, että Jeesus hymyillen katselee niitä joihin en edes viitsi vilkaista. Luulen, että Jeesus kutsuu hiljaa katsomaan siihen suuntaan, johon Hän itse katsoo.

en osaa

kun aina haluis olla hyvä. mut ku en osaa. ku en osaa ku aina nähä kaikki omalta kiannalta ja olla niin itsekeskeinen. rakastaminen on aika vaikeeta. ja ihmiset vaan hajoo ja kuolee. mut luulen, et siitä tässä tasitelussa on jut kysymys. siitä, että mä en osaa. Jeesus osaa, tietää ja on jo voittanu. ja vaikka musta ei niin yhtään tuntuis miltään, se ei tee Jumalaa yhtään sen vähemmäks ku Kaikkivaltiaaksi, iankaikkiseksi Isäksi... todellaki.(:

vähemmän puhetta, enemmmän tekoja?

Puhun aina niin paljon! Välillä mietin, että onko mun mitään järkeä puhua, jos en oikeesti tee mitään. Onko mitään järkeä puhua paljon kaikkea, mikä ois jotenki hyvää tai oikein, jos se ei näy mun elämässä mitenkää. Ja ihan oikeesti todella Jeesus kutsuu olemaan 24/7 todistaja ja elämään Hänen kanssaan TÄYSILLÄ! Vitsi, ei oo helppoo tää elämä. Mut ihanaa on, et Jeesus ei syytä. Vaan pyytää hiljaa kasvamaan yhä enenmmän kiinni itseensä. Turvallista (:

paikoillaan

Edelleen oon vaan paikoillani. Voisin ehkä sanoa, että se on turhauttavaa. Mutta en sano. Joka päivä oppii jotain uutta. Tänään odotin 25 min bussia pysäkillä. Ihan rauhassa, koska tiesin että lopulta sieltä tulee kumminkin joku bussi.

Olen siis edelleen, koska tiedän, että lopulta kuitenkin vastataan.

jotain tosi syvää

Joskus kun kävelee metsässä ja katselee luontoa tajuaa vaan miks suomalaisuus on niin suomalaista...(: Järvet, metsät, kalliot ja luonto ollu samanlaista ajasta aikaan. Tottahan metsiä istutetaan ja hakataan pois, tulee lisää teitä ja rakennetaan.

Kummiski jonkun järven rannalla, tyynenä lokakuun harmaana päivänä on niin hyvä olla. Olla samassa paikassa, jossa joku ihminen on saattanu olla vaikka sata vuotta sitten, sydämessään samanlaisia unelmia tai ajatuksia. Ja se mitä mä oon tässä ja nyt on tosi paljon sitä mitä mun suomalaisuus on. Se menee jonnekin tosi syvälle.

Se, että Jumala on tienny Suomen aina, eikä oo missään vaiheessa unohtanu meitä. Se, että tää maa on mun kotimaa, nää ihmiset on mun kansaa, tässä luonnossa on jotain sitä mitä on tosi syvällä mussa.

Tää on ehkä joku Jumalan juttu. Tää koko Suomi homma. Mutta Suomi on Isän sydämellä. Ja pyydän niin, että voisin jakaa osan sitä isän unelmaa.

Aatella...

...että voi olla niin ihania ystäviä. aatella et ensin istuu kaupungilla ja itkettää ku ei oo kotia.ja sit vaan joku soittaa ja pyytää käymään ja pyytää jäämään yöks.vitsit.kyl Jeesus tietää ihan kaiken mitä tarviin.ihan kaiken (:

Yksinäisyys

Viime aikoina oon ollu tosi vähän yksin. Aina on jonkun nurkissa pyörimässä tai näkee kavereita. Oikeestaan oon aina ollu sellanen, joka tarttee paljon omaa aikaa. Monesti on pitänyt vaan päättää, että on yksin, jos haluaa selvitä ittensä kanssa.

Kävelin taas kerran bussipysäkille. Siinä mun yli vyöry yksinäisyyden aalto. Tajusin, et oikeesti oon ihan tosi yksin. Vaikka ihmiset on ympärillä, kukaan ei voi olla mun syvimmissä kivuissa tai siinä syvimmässä avuttomuuden ja toivottomuuden tunteessa. Se oli aika hurjaa. Toisaalta tuntu hyvältä, että voi olla asioita, joita ei aina tartte jakaa.

Enkä sit oo kuiteskaan ihan yksin. Koska Isä on lähempänä mun sydäntä kun mä ite. Ja tietää ne jutut mitä mä en tiedä, kantaa ne murheet ja kivut joita en jaksa ite kantaa. Turvallista luulen (:

sataa sydämeen

aika monta päivää on ollu sellasta tasasen harmaata. on masentanu ja kaikki vaan tuntuu niin turhalta. vaik on ollu ihania valopilkkujakin (: kävelin tänään pellon viertä, metsän keskellä. kuuntelin sadepisaroita. sato suoraan mun sydämeen.

on hassun onnellinen olo. hiljanen, tyyni, ihan vaan on. mun kaiken masennuksen yli Jeesus on niin hyvä.

ja sydämeen sataa.

kaupungissa

Haluisin ehkä kummiski asua maalla. Siellä on niin paljon parempi hengittää. Ja kaunista. toisaalta oon niin kaupunkilainen. Pelkään ehk vähän pimeitä iltoja ja suuria taloja ja hiljasuutta. Saa nähä minne tässä viel päätyy.. Tällä hetkellä mun elämä on tosi outoa.

koti

Kaks ja puol kuukautta oon sanonu et "ei mulla oo kotia", kun joku on kysyny missä asun. Viime aikoina oon miettiny, et missä koti oikeestaan on. On paikka, jossa voi nukkua ja jossa on omat tavarat laatikoissa. On toinen paikka, jossa on omia tavaroita ja jossa voi myös nukkua. On myös monia sohvia ja patjoja joissa oon viime aikoina nukkunu. Oonko ehkä ihan väärässä. Ehkä se on koti, jossa saan olla ja nukkua. Ehkä se on koti missä on paras olla. Vai tarviitseeko ihminen välttämättä kodin. Liiottelenko ehkä tätä juttua ja vaalin yksityisyyttä. En tiiä. Mut ei tässä mitään ongelmaa oo. Mietinpä vaa, oisko mun ihan oikeesti aika siirtyä eteenpäin. Jonnekin. Vai pysyä vaan paikallaan. No joo, jatkan kuuntelu harjotusta...(:

päivitystä

Onnelista on kävellä pitkin pellpn vartta, katsella ja kuunnella kun tuuli humisee puiden latvoissa, katsella tähtiä iltakävelyllä ja olla koira-kaverin kanssa metsässä.

Kohta oon opiskelematon, koditon ja työtön. Jännää.

Välillä on niin vaikeeta olla kärsivällinen. Vaikka tiedän, että Jumala lupaa viedä mut Hänen tietään. On vaan vaikeeta olla ja odottaa. Kun haluasi jo nähä seuraavan kulman taaksi, oikasta vähän.

Toisaalta on onnellista. Unohtaa hetkeksi kaikki murheet ja mennä vaan, Jeesus ja mä.

kuunteleminen

Mulla on välillä kaks suuta ja yks korva. Vaikka niitä taitaa olla ihmiselle annettu just toisin päin... Kuunteleminen on vaikeeta. Se on ihan yhtä vaikeeta kuuntelin sitten ihmisiä tai Jeesusta. Toisaalta Jeesuksen kuuntelemiseen on niinkun jonkinlainen Opas...(; Toisaalta sitä samaa voi varmasti käyttää ihmistenkin tapauksessa.

Kuuntelemista helpottais varmasti jos en pitäisi niin tiukasti kiinni omista rajoista, siitä, että mun ei tarvii tuntea myötätuntoa tai surua toisia ihmisiä kohtaan. Niin helposti lähtee suojelemaan omaa itteään murtumiselta. Mutta mikä vois enää olla parempaa kun se, et vois murtuu niille asioille joille Jumalan Isän sydän murtuu. Rukoilla niitä asioita, joiden puolesta Hän itkee. Ja olla silmät avoinna ja korvat kuulolla.

Päivästä saattaa tulla seikkailu...(;

Myrsky

Täällä oli ehkä mahtavin ukkosmyrsky ikinä (: Kävelin ulkona keskellä niittyä ja ympärillä välähteli, kahlasin vesilammikoissa ja nautin. Oispa huippua olla hetken aikaa vaikka myrskyluodon Maija. Ei niin, että mulla ois mitään romanttisia kuvia saariston elämästä...(: Jotenki luonnon armoilla, jos niin voi sanoa, eläminen on niin siistiä. Siinä oikeesti tajuaa, et ihminen ei oo niin mitään Jumalan rinnalla. Ihanaa.

Metrossa oli Aulikki Oksasen kirjoittama runo Tulisi sellainen syksy. Ehkä se kertokoon mun kaipuusta luontoon ihmettelemään miten mahtava Jumala voikaan olla. Huippua, että kaiken luomakunnan Herra rakastaa niin paljon... (:

Tulisi sellainen syksy,
että pitäisi käydä vain kuusten kokouksissa,
ja itkeä havunneulasten hautajaisissa.
Ei muita haavoja kuin haavaheinä.
Ei muuta kelloa kuin kissankello.
Ei muita laskuja kuin päivänlasku.
Aamulla tuuli kävisi
hakkaamassa matot,
ja sade kirjoittaisi puolestani
kaikki suruadressit.

eimitäänsanottavaa

no miks sit kirjotan. entiä. huvitti vaan. mut ei mul ollu sittenkään mitään sanottavaa. paitsi, että väsyttää. ja syksy tulee. se on kivaa.

mennä eteenpäin

Toissapäivänä kävelin ympäri rukoushuonetta. Olin vaan ja tajusin ehkä jotain, ehkä. Mene eteenpäin! Mene! Mutta eihän mulla oo mitään ajatustakaan minne. Mene eteenpäin! Mene! No siinä sitten aikani kävelin edestakaisin. Oikeastaan olin aika rauhallinen. Ehkä tosiaan on aika mennä eteenpäin. Eikä sillä ole merkitystä tiedänkö minne. Sillä on merkitystä, että Jeesus tietää.

perhe

Joskus, aikaa sitten, halusin niin paljon rukoilla perheiden puolesta. Sit unohdin sen ja nyt tajusin taas siitä vähän. Perhe on Jumalalta niin loistava keksintö!(:

Perheessä ihmiset jakavat arkea, tuntevat toisensa, sekä hyvät että pahat, iloitsevat, tukevat ja rohkaisevat, joskus satuttavat toinen toistaan. Ei aina. On tilanteita, joissa lapset kantavat aikuisen vastuuta. Perheitä, joissa ihmiset ovat yksin. Perheitä, joissa rikkinäisyys estää rakastamasta. Se on jotain niin paljon vääristynyttä siitä mihin Jumala on perheen tarkottanut.

Jeesus, tuu meijän kansan keskelle, perheiden keskelle!

Ja sitä vielä, että joskus on hassua, että voi kokea Jumalan perheen yhteyttä ihmisten kanssa joita ei edes vielä kummemmin tunne. Ihan siistiä!(;

Taistelemisesta

On niin siistiä, että me ollaan oikeesti ja todella mukana taisteluissa! Ja Jeesus ite johtaa koko juttua ja tietää just oikeet hetket ja ajat millon toimia. Siistiä, että Jeesus antaa haarniskan ja miekan ja lupaa olla meijän kanssa joka päivä ja hetki, ja antaa vielä Pyhän Hengen neuvomaan ja opastamaan. Parasta. Ja parasta on todentotta ne taistelutoverit! Ystävät. (: Kiitos.

Hiljaa kasvaminen

Haluisinpa niin kasvaa vauhdilla. Niin kun auringonkukka kurottaa kohti aurinkoa, haluisin kurottaa kohti Jeesusta. Mut vämkään vastaan aina vaan, enkä usko mikä ois mulle parasta.

Ehkä parasta on kuitenkin se, että saa kasvaa ihan hiljaa. Olla ja kuunnella, opetella kunntelemaan.

Tässä mä oon. Odotan. (:

hengailun kaipuu

Oon ollu aika kamala. Se ei ehkä oo mikään yllätys mulle. Mut se, että miten se on äkkiä vyöryny mun elämään, se oli. Oon tavannu hengailla Jeesuksen kanssa aika ajoin. Se vasta on ollu huippua! Nyt oon vaan menny pysähtymättä lainkaan, ollu ihmisten kanssa ja rakentanu muurin sydämen ympärille. Sit tuli pysäytys. Sain oikeesti nähä millanen mä oon itessäni. Se ei oo mitenkään kovin ihanaa kateltavaa. Vitsit, haluisin vaan niin hengata Jeesuksen kanssa! Niin, että se vilja vois näkyy vähemmän ja Jeesus mussa enemmän.

Niin vaan pyydän Isä, et varjele mun sydän. Nyt ois ehkä taas aika nojata sun polviin.

KESÄ

Nyt alko kesä (: Jee.

Haikeeta

Muutan. Haikeeta. Vähän. Koti on ollu ihana. Ja kämppikset. Tulee ikävä.

Toisaalta muutosta tarttee. Saa nähä mihin vielä päädyn. Jeesus tietää. Onneks ees joku (:

tarvitsevuudesta

joskus jos saa paljon positiivista palautetta tai jos ihmiset ympärillä on kivoja, tuntuu et tulee riippuvaiseks siitä palautteesta. ei osakaan irtautua niistä peileistä ja alkaa nähä ittensä vaan sen palautteen kautta. eikä sitä voi koskaan olla tarpeeksi, ketään ei vaan voi rakastaa liikaa. sit huomaakin, et ettii vaan toisten hyväksyntää, yritää miellyttää eikä ees huomaa miten kaikki ajatukset kiertää vaan oman iten ympärillä. haluis olla kiva takas, mut ei osaa ja tarvii vaan enemmän huomiota ja hyvksyntää...

enkä mä pysty omalla yrittämisellä olla kiva. en vaan osaa rakastaa, vaik kuin haluisin. mut huudan vaan Jeesusta avuks. oleen mussa, rakastaan ja antamaan Isän rakkauden tulvia myös mun sydämen läpi. koska Jeesus pyytää nostamaan pään ja katsomaan Hänen rakkautta palaviin silmiinsä. huippua (:

Päätöksista

Oon aina ollu huono päättäämään asioista. Se on kai aika yleistä. Jahkailla mitä ihmettä tekis. Ei ne valinnat lopulta ehkä ookaan niin vaikeita. Vaikeinta on kuunnella. Kun mun tarttis ehkä hankkia uudet korvat tai kysyä käyttöohjeita.

Eilen taivas oli ihan tumma, harmaa ja myrskynen. Aurinko paisto silti. Illalla pilviin oli revenny aukko ja sieltä näky taivas, joka oli niin kauniin värinen.

Uskon et se tumma verho repeää ja alta paljastuu se mikä on totta. Ja kun kysyn oikeeta suuntaa niin ei käsi Isän kädessä oo yhtään hullumpi tapa jatkaa matkaa. Tänään pilvien reunat on kirkkaat ja kaipaan valoon. Kohta taas jatkan matkaa.

ihan hullua

Aika hullua. Kun on niin paljon asioita, mitä pitää tehä. Mut mä vaan oon. Ku en jaksa stressata. Millasta se on? Ehkä sitä, et kiertää tekemättömät asiat kaukaa.

Lupasin tänään yrittää. Meen kohta kirjastoon. Saa nähä.

Pienenpieniä silmuja. Uusia alkuja. Mitäköhän tulee tapahtumaan. Jännää. Hih.(:

mitä mä oon..?

Pitkästä aikaa kirjotan..!

Mietin tässä, et mitä mä oikeestaan oon. Ku aattelin, et en haluu tanssia koska oon niin huono. Ja et en haluu unelmoida ku mun unelmat on tyhmiä. Ja et en osaa olla sellanen kun muut. Ja kaikkee muuta. Ja se on kaikki valetta.

Koska en mä oo. Psalmista 139 "Sinä olet minut luonut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olet ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä."

Se psalmin kirjottaja kiittää siitä mitä se on. Aika huippua. Ei nyt oo aika uskoa valheita. Ei todellakaan!

Nyt on aika nousta ja antaa Jeesuksen tulla kirkastetuks.(: Parasta. Ja vielä psalmista 23 "Hän virvoittaa minun sielni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunian tähden."

Vitsit, Jeesus vaan on niin yksinkertaisesti parasta mitä tiiä!(: Jos saisin oppia näkeen niin ku Jeesus näkee.

Askel kerrallaan. Hymyillen Sulle Isä.(:

keskipisteestä

Kun katon mun kuvia, niin huomaan, et aika keskeinen kuva on toi TV-torni. Tai siis, se näkyy melkeen joka kuvasta. Melkeen missä päin kaupunkia tahansa on voi nähä tornin. Se ei oo järin kaunis, mut se on kiinnostava ja inspiroiva ja se näkyy kauas.

Oispa Jeesus mun elämän keskipiste. Missä ikinä meenkään Jeesus on siellä, näkee kauimmas ja parhaiten. Niin vaan pyydän, et saisin kattoo vaan Jeesusta ja nähä sen et yhtä lailla Jeesus on niin kympillä kaiken keskus kun se et TV-torni näky joka puolelle kaupunkia...(;

Joo mietinpä vaan...

ich bin ausländer...

No joo. Kaikki on taas uutta. Tai ei kaikki. Mutta silti. Ja on vaikeeta kun ei osaa puhua samaa kieltä kun suurin osa muista ihmisistä. Eikä voi kiivetä yksillekään portaille ruksaamaan. Ku emmä täällä tiiä portaista.

Aattelin perustaa sellasen matkablogin. Et voisin kertoa mitä tääl tapahtuu. Ja valokuvia. Meijän puistossa on jo pieniä keltasia kukkia (:

Välillä luulen, et Jeesus on Suomessa. Mut ei se nii mee. Onneks.

Nyt meen, ettei pullat pala.

Kylmä

Huonona suomalaisena vihaan kylmää. Se on niin raastavaa. Tuntuu, et on ihan syväjäädytetty. Toisaalta on niin kaunista. Aurinko kuvastuu ihanasti jään pintaan ja puiden oksat on kauniisti jäätyneet (: On talvi oikeestaan aika ihanaa. Ehkä parempi on olla selkeesti kuuma tai kylmä, en tiiä onko välimuoto missään kovin hyvä juttu...?

Likaiset kädet

Mua on viime päivinä puhutellu eli suomeks mietityttäny ja itkettäny tää Jukka Leppilammen laulu. "Minä Luojalta kaksi kättä sain. Luoja kuiskasi: - Rakasta niillä. Otan kädet käyttöön, odota vain. En voiman suo salassa piillä. Mutta en oppinut rakastamaan, minun käteni taskuihin jäivät. Ne kuihtuivat hiljaa piilossaan. Ohi kulkivat vuodet ja päivät. En oppinut käsiä käyttämään ne olivat köpelöt, kovat. Niitä Luojalle lähdin näyttämään: - Katso, millaiset käteni ovat.- Mitä tahansa tahdon koskettaa, se musertuu kätteni alla. Minun käteni kylvää kuolemaa, ja rakastaa rikkomalla. On siis paras, kun käteni taskuun jää. Kädet huolella kätken ja peitän, niin ne eivät tuhoa enempää. Niiden päälle nyt multaa heitän. Näin Luojani silmissä kyyneleet, en jälkekään syytöksestä: - Anna minulle kädet likaiset. Minä tahdon ne hoitaa ja pestä.- Mitä tapahtui silloin, tiedä en. Tuulet alkoivat huminoida. Ne pyyhkivät lian ja katkerudeuden. Minun käteni alkoivat soida. Ja ne soittivat outoa sävelmää ensin arasti ja aivan salaa. Sitä säveltä voinut en hiljentää, kun se villinä valtasi alaa. Ja se levisi hurjalla voimalla minun tuttuihin käsiini näihin, jotka ilosta uhkoivat soimalla. Valo virtasi sormen päihin. Jumala, Sinulta käteni sain. Koko sieluni Sinua Kiittää. Minun käteni ovat kanava vain. Mitä tahdot, se tee, se riittää." Ehkä kaikkein pahimmalta tuntu ajatus siitä, että Jeesus itkee kun mä rikon toisia vastaan. Jeesus itkee niiten puolesta, joita mun kovuus ja itsekkyys satuttaa. Mut toisaalta Jeesus itkee sillonkin kun mä meen niitten tahrasten käsien kanssa Isän luo ja mulla ei oo enää mitään.

kivana oleminen?

En oo mikään kovin kiva. Sitä ei oo mitenkään ihana huomata. Oikeestaan se on aika hajottavaa välillä. Mun suu on liian suuri. En mä käytä mun sanoja rakastamaan tai puhumaan oikeuden ja totuuden puolesta. Mun kädet. Ei ne oppinu rakastamaan. Aina meen vaan ja likaan ne. Vaikka niin paljon haluisin, että ne vois tehä hyvää. Oon huono ihmissuhteissa. Kun mä haluisin niin paljon rakastaa. Niin vaan haluisin rakastaa ihmisiä mun ympärillä. Halusin nähä ne Jumalan silmin. Haluisin oikeesti tuntea ihmiset mun elämässä. Mul on ollu viime päivinä kauhee tarve todistella ihmisille, et en mä oikeesti oo kiva. Se on ihan hullua, kai ne sen huomaa muutenki. Mutta. On asia, jonka oon päättänyt. En oo valmis luovuttamaan. Kyl Jumala ihan tarkalleen mut tietää antaessaa ne ihmiset mun elämään. Isä nin tarkkaan tietää lapsensa ja kaiken rakkaudettomuuden. Tässä mä oon, Isä. En mä oikeestaan oo mitää. Oisitko Sä mussa?

pieniä iloja...

...törmätä ihanaan puolituttuun odottaessa hammaslääkäriä, saada yökylään mitä ihanin vieras, kävellä pimenevässä illassa lumihiutaleiden putoillen harvakseltaan, kunnella Jason Uptonia ja unelmoida, tupsahtaa ystävän luo välipalalle, hymyillä junassa vieraalle ja saada takaisin hymy, päiväunet, salmiakki, minttujäätelö, lentoliput...

Eikä kaikkien ilojen tartte olla niin pieniä. Oikeestaan niin monia asia saa mut iloitsemaan niin paljon (:
Mut vaan Jeesus saa mun sisällä kuplimaan, hih.

Veden pinta

Se on hassua, että veden pintaan kuvastuva kuva riippuu veden väristä ja tuulesta ja siitä miten pimeetä tai valosaa on. Se pintaan heijastuva kuva on monesti aivan ihana, mutta aina ei ees tiedä miten kaunis sen heijastuman lähtökohta on. Lisäksi ei tarvita kun yksi pieni kivi keskelle heijastusta niin se jo katoaa hetkeksi.

Ja nyt tässä mietin, että oikeestaan mun elämä on just tota veden pintaa. Heijastelen aina väillä sitä Jumalan kuvaa, sitä millaseks se mut loi. Mut sit ei tarvita kun pieni iskun niin menee jo kaikki konseptit sekasin. Mutta parasta on että, se itse kuva pysyy, vaikka sen heijastus kuinka hajoais.

Oikeestaan ois ihanaa nähä ihmiset sellasina ku ne on, eikä vaa sotkeutuneita heijastumina... Et näkis ne niin ku niitten Suunnittelija on ne tarkottanu olemaan.

Ehkä meen taas kävelemään ja kattelemaan veteen heijastuvia kaisloja, pilviä ja koivuja. Kuuntelemaan tuulta ja olemaan vaan. Sillä paikalla, johon mut on tarkoitettu olemaan. Olemaan Jumalan kanssa, jakamaan Isän sydäntä, rakastamaan, koska Hän rakasti ensin.

Kolmantena päivänä vuotta 2007...

...ei oo vieläkään kunnon talvi. Pimeä tulee aikaisin. Päivällä taivaalla on sellasta valkosta harsoa. Sen alla ihan vaaleensinistä. Puut on sellasia mustia ja pensaiden oksat välillä vihertaviä tai punertavia. Ihanaa.

Ihanaa, että mun Isä Kaikkivaltias, kaikkien Sotajoukkojen Päällikkö, on kiinnostunu siitä, että sen lasten ympärillä on kaunista. Ihanaa on, että Isän sydän on niin tulvillaan rakkautta. Ja, että Isä haluaa jakaa sydäntään lapsilleen.

Kolmantena päivänä tätä uutta vuotta unelmoin uudesta ja tulevasta. Siitä, ettei menneitä enää muistella. Jumala lupaa antaa uuden sydämen ja sisimpään uuden hengen (: