kivana oleminen?

En oo mikään kovin kiva. Sitä ei oo mitenkään ihana huomata. Oikeestaan se on aika hajottavaa välillä. Mun suu on liian suuri. En mä käytä mun sanoja rakastamaan tai puhumaan oikeuden ja totuuden puolesta. Mun kädet. Ei ne oppinu rakastamaan. Aina meen vaan ja likaan ne. Vaikka niin paljon haluisin, että ne vois tehä hyvää. Oon huono ihmissuhteissa. Kun mä haluisin niin paljon rakastaa. Niin vaan haluisin rakastaa ihmisiä mun ympärillä. Halusin nähä ne Jumalan silmin. Haluisin oikeesti tuntea ihmiset mun elämässä. Mul on ollu viime päivinä kauhee tarve todistella ihmisille, et en mä oikeesti oo kiva. Se on ihan hullua, kai ne sen huomaa muutenki. Mutta. On asia, jonka oon päättänyt. En oo valmis luovuttamaan. Kyl Jumala ihan tarkalleen mut tietää antaessaa ne ihmiset mun elämään. Isä nin tarkkaan tietää lapsensa ja kaiken rakkaudettomuuden. Tässä mä oon, Isä. En mä oikeestaan oo mitää. Oisitko Sä mussa?